B&K:n kuten monien muidenkin tutkimuksissa havaittiin, että lopputulos riippuu ratkaisevasti huoneesta, erityisesti huoneen ja kaiuttimen yhteensopivuudesta. Mutta miten, se jäi arvoitukseksi.
1980-luvun alussa Jorma Salmi ja Anders Weckström tekivät toisenlaisen kuuntelukokeen (kts. yllä oleva kuva). He kuuntelivat kaiuttimia TKK:n (nykyinen Aalto yliopisto) suuressa kaiuttomassa huoneessa Otaniemessä (Salmi ja Weckström, 1982). Kaiuton huone on nimensä mukaisesti tila, jossa ei ole jälkikaikua (heijastuksia), seisovia aaltoja, tärykaikua - ei lainkaan ns. huoneakustiikkaa. Ääni kuuluu ainoastaan äänilähteestä.
Kuuntelutulokset yllättivät. Hyvät äänitteet kuulostivat erinomaisilta, paljon paremmilta kuin tavallisissa huoneissa. Äänitteiden stereokuva ja tilavaikutelmat välittyivät maksimaalisesti. Lopputulos riippui lähinnä siitä, miten tasainen kaiuttimen toistama taajusvaste oli kuuntelijan korvan kohdalla. Tämän jälkeen järjestettiin kuuntelukoe, jossa kaiuttoman huoneen ulkopuolella voitiin verrata suoraan ohjelmanlähteestä tulevaa signaalia kaiuttimen ja mikrofonin kautta kulkeneeseen.
Jos kaiutin ja mikrofoni pilaisivat ääntä kuten väitetään, piti sen kuulua suorassa vertailussa. Mutta taas tulokset yllättivät:
- Jos kaiuttimen taajusvaste mikrofonin kohdalla oli suora, kaiuttimen kautta kulkenutta signaalia oli vaikea erottaa suoraan äänilähteestä tulevasta.
- Säröt ja vaihevirheet pilasivat ääntä vähemmän kuin olisi uskonut.
Ongelma: Jos kaiutin itse ei pilaa ääntä, mikä sen sitten tekee?
